Kobolttiin ja muihin teknologiamineraaleihin sekä kultaan kohdistuvaa malminetsintää ja kaivoskehitystä Suomessa tekevä Latitude 66 Cobalt Oy on jatkossa osa Australian pörssiin listattua Latitude 66 Limited -yhtiötä. Listaus toteutettiin Latitude 66 Cobalt Limitedin ja Australian pörssiin listatun DiscovEX Resources Limitedin yhdistymisen kautta. Yhdistymisessä syntyneen yhtiön nimi on Latitude 66 Limited.
Listautuminen ei vaikuta Latitude 66 Cobaltin meneillään olevaan tutkimustoimintaan, malminetsintälupiin, lupahakemuksiin tai maanomistajien tai muiden tahojen kanssa tehtyihin sopimuksiin.
Latitude 66 Cobalt Oy:n toimitusjohtajana toiminut suomalainen Thomas Hoyer siirtyy Latitude 66 Limitedin hallituksen puheenjohtajaksi. Latitude 66 Cobalt Oy:n emoyhtiön toimitusjohtajana toiminut australialainen Coyle toimii Latitude 66 Limitedin ja Latitude 66 Cobalt Oy:n toimitusjohtajana.
– Australian pörssistä on kehittynyt merkittävin globaali rahoitusmarkkina malminetsinnän ja kaivostoiminnan kehittämisen. Olisi tärkeää, että myös eurooppalainen pääoma tukisi maanosamme teollisuuden, vihreän siirtymän ja puolustuksen kannalta strategisten raaka-aineiden malminetsintää ja tuotantoa. Toistaiseksi olemme toimialana hyvin voimakkaasti riippuvaisia EU:n ulkopuolelta tulevasta rahoituksesta, Hoyer toteaa.
Hoyerin mukaan listautuminen edesauttaa Kuusamossa sijaitsevien tunnettujen malmioiden kehittämistä kohti kaivostoimintaa sekä laajoilla alueilla Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa tehtävää alueellista malminetsintää.
– Yritysten yhdentymisen myötä saimme myös lisää geologista osaamista. Aiemmin pohjoismaissa Bolidenin palveluksessa toiminut Toby Wellman ottaa vastuun yhtiön geologitiimin johtamisesta. Geologinen osaaminen on jokaisen alan yhtiön menestyksen ydin. Tässä asiassa olemme olleet Suomessa tehtävien tutkimusten osalta vahvoja, nyt olemme entistä vahvempia, Hoyer toteaa.
Kobolttia on perinteisesti käytetty erikoisterästen valmistamiseen. Koboltin kysyntä on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana voimakkaasti liikenteen sähköistymisen sekä uusiutuvan energian tuotannon ja varastoinnin takia. Puolustusteollisuuden viime vuosina kasvaneet tarpeet näkyvät Hoyerin mukaan koboltin kysynnässä. Cobalt Instituten mukaan vuonna 2023 ilmailu- ja puolustusteollisuus käytti 11 % kaikesta tuotetusta koboltista.
– Akkuteollisuuden jälkeen merkittävin koboltin käyttäjä on ilmailu- ja puolustusteollisuus. Puolustusteollisuudessa koboltin tarve kasvaa voimakkaasti sekä terästen lujittamisen että akkuteknologian osalta. Puolustusteollisuudessa strategisten raaka-aineiden tuotantoketjuun kiinnitetään nykytilanteessa poikkeuksellista huomiota, Hoyer kertoo.
Hoyer muistuttaa, että malminetsinnän, kaivostoiminnan, mineraalien prosessoinnin ja metallinjalostuksen ketjun on oltava jokaiselta osaltaan puolustusteollisuuden ja sen tuotteiden tilaajien näkökulmasta luotettujen tahojen tekemää. Kaikkien tuotantovaiheiden tulee täyttää korkeat vastuullisuusvaatimukset.
– Suomella on tässä kansainvälisesti ainutlaatuiset edellytykset. Puolustusteollisuudessa on nyt menossa sama mineraalien arvoketjujen tarkastelu, jonka autoteollisuus on käynyt läpi. Puolustusteollisuudessa omavaraisuuden ja huoltovarmuuden vaatimukset tullaan viemään äärimmilleen, Hoyer pohtii.
Vuodesta 2017 Latitude 66 Cobalt Oy:n ja sen emoyhtiön hallituksessa toiminut geologian professori Steffen Hagemann jatkaa myös nyt syntyneen pörssilistatun yhtiön hallituksessa. Hagemann on yhtenä Latitude 66 Cobaltin perustajista vastannut yhtiön geologisen työn suunnittelusta.
– Työskentelymme peruslähtökohta oli, että Suomen kallioperässä koboltti esiintyy samoissa malmioissa kullan kanssa. Olemme tutkimuksillamme osoittaneet tämän Kuusamon liuskevyöhykkeen alueella ja teemme tutkimuksia myös vastaavilla geologisilla alueilla muualla Suomessa. Euroopan Unionin kriittisten mineraalien tarpeisiin vastaukset löytyvät pääasiassa Suomen ja Ruotsin kallioperästä, Hagemann muistuttaa.
Latitude 66 Cobalt tekee kuluvan kesän aikana kairaustutkimuksia Kuusamossa ja malminetsintään liittyviä kenttätutkimuksia Kuusamon, Posion, Sallan sekä Rovaniemen alueilla. Yhtiöllä on malminetsintään liittyviä varauksia tai lupahakemuksia 15 kunnan alueella Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa.
Koboltti on Euroopan komission listauksissa luetteloitu sekä kriittiseksi että strategiseksi mineraaliksi. Euroopan unionin jäsenmaat vievät parhaillaan kriittisiä mineraaleja koskevaa Critical Raw Materials Act -kokonaisuutta osaksi kansallisia lainsäädäntöjä. CRMA merkitsee muun muassa luvituksen määräaikoja strategisia mineraaleja tuottaville tai kierrättäville kaivos- ja teollisuushankkeille.
Yritysjärjestelyn myötä Latitude 66 Limited omistaa Latitude 66 Cobaltin Suomen toimintojen lisäksi nyt myös 17,5 % osuuden Australian Queenslandissa sijaitsevasta kaivoskehitysvaiheessa olevasta Greater Duchess-kupariprojektista sekä varhaisemmassa vaiheessa olevia kulta-kupari -malminetistäprojekteja Länsi-Australiassa.
– Yhdistymisen myötä kokonaisuuteen tulleet hankkeet täydentävät Suomen toimintojamme tärkeällä tavalla. Vihreän siirtymän kannalta erittäin strategisen kuparin osuus mineraaliportfoliossamme vahvistui merkittävästi. Kuten nyt syntyneen emoyhtiön nimestä voi päätellä, yrityksemme toiminta keskittyy jatkossakin pääosin Suomeen, Thomas Hoyer toteaa.
Latitude 66 Limitedin ja Latitude 66 Cobaltin verkkosivut löytyvät osoitteesta www.lat66.com.
Yhtiön ASX:n kaupantekotunnus on LAT.
Lisätiedot:
Jussi Lähde, 040 594 4444, jussi@lat66.com, vastuullisuus ja viestintä, Latitude 66 Cobalt Oy